XI: Sanomalehdenjakajan elämää

Edellisestä blogikirjoituksesta on jo aikaa melkein kuukausi, koska tällä aikavälillä koneeni hajosi, ja on ollut enemmän ja vähemmän kiireitä töissä. Tämän blogikirjoituksen pyhitän kokonaisuudessaan näiden kolmen kuukauden aikana tekemiini havaintoihin sanomalehdenjakajan työstä ja siinä sivussa myös kerron omista kokemuksistani tästä ammatista.

Mutta, eiköhän aloiteta.

Sanomalehdenjako on melko näkymätöntä ja raskasta työtä, josta maksetaan suhteellisen huonosti (palkka määräytyy lehtien määrän mukaan, tietenkin yölisän kanssa), ja työaikakin on lyhyt (1:00-6:00 ainakin täällä Keravalla, mutta saattaa vaihdella kaupungin/kunnan mukaan). Silti kyseessä on kuitenkin helppo homma, johon ei tarvitse minkäänlaista pohjakoulutusta, ja joka on itsenäistä. Työviikon pituus on keskimäärin 6 yötä/viikko, jonka jälkeen on 3 päivää ja 2 yötä vapaata.

Mutta, vaikka kyseessä onkin helppo homma, on se myöskin rankkaa. Ei vain siksi, että joutuu olemaan yöllä hereillä, vaan myöskin siksi että saattaa joutua juoksemaan kerrostaloja ylös ja alas (itselläni tällä hetkellä 22 kappaletta ns. “juoksurappuja” jotka joudun kävellä ensin ylös ja sitten vielä alas), joista 8 on rivitaloja. Yksi piiri on siis periaatteessa juoksemista, 2 muuta piiriä on helppoja siinä mielessä, että lehdet ammattitermiä käyttääkseni heitetään autosta postilaatikkoon muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, missä pitää nousta autosta, että lehden/lehdet saa laatikkoon. Eli ei käytännössä tarvitse muuta tehdä kuin istua autossa.

Postiauto on myös melko vänkä liikenneväline. Mitta-autoa lukuunottamatta kaikista autoista puuttuu pelkääjän paikan penkki, ja sen tilalla on vain sellanen levy, jonka päälle laitetaan lehdet. Tämä siksi, että lehdet, varsinkin jos niitä menee monta samaan talouteen, saa nopeasti kasaan. Kuten moni tietääkin, niitä ohjataan oikealta puolelta, eli ns. “väärältä” puolelta ja vaihdekeppi on siis vasemmalla puolella kaikkien muiden hallintalaitteiden ohella. Onneksi ei ollut kovinkaan uusi juttu mulle lähteä postiauton rattiin, koska olin jo kerran aikaisemminkin ajanut postiautoa, tosin vanhaa sellaista. Se tosin oli Toyota Corolla, mutta ei paljoa eronnut Volkswagenista (Transporter/Caddy), jolla nykyään ajan. Yksi asia mitä tässä ammatissa oppii arvostamaan, on automaattivaihteisto, monen muun asian lisäksi. Ja jos on tuore ajokortti, saa ajokokemusta myöskin, esimerkiks mä opin hahmottamaan pelkkiä sivupeilejä käyttämällä auton mittasuhteet (ajan Transporterilla enimmäkseen) ja peruuttamaan sillä lailla, ettei paljoa tarvitse vekslata, paitsi sitten ahtaissa paikoissa.

Moni voi väittää sanomalehdenjakoa tylsäksi työksi, mutta ne, jotka väittävät moista, eivät tiedä kaikkea. Nimittäin oman jännityksensä tähän työhön tuo lehtien saapumisajan venyminen, sääolosuhteet sekä tietenkin autojen kunto. Nimittäin lehdet saattavat olla myöhässä, autosta ikkunan kytkin tai muu vastaava rikki, tai sitten kelit on niin liukkaat, että saa ajaa autoa kieli keskellä suuta. Tässä Marras-Joulukuun aikana ollut pari kertaa niin liukasta, että on tosiaan saanut ajaa kieli keskellä suuta, koska postin autoissa on liukastumisenesto (vai millä nimellä sitä nyt kutsutaan), jonka pitäisi auttaa renkaiden pidon kanssa. Mutta eihän se auta, jos on tie on peilijäässä, tai tien pinnassa on mustaa jäätä. Pari kertaa meinannut auto lähteä käsistä, kun on ollut liian liukasta, mutta onneksi olen saanut auton pidettyä hallinnassa. Muutamaan otteeseen tainnut takana ajavaa huvittaa tai hirvittää, kun paku heiluu kaistalla puolelta toiselle sellaset pari minuuttia, eikä liikenteen jakajaan ole renkaasta kuin muutama sentti väliä. Transporterin ESP ja Caddyn ASR kyllä reagoivat eri tavalla, johtuneeko siitä että erikokoinen auto kyseessä. Kumpikin on tosin yhtä helppo saada lopulta hallintaan, kunhan vain renkaat ovat saaneet tarpeeksi pitoa. Omalla kohdallani tosin yhtenä yönä hirvitti, että kaatuuko Transporter kyljelleen, koska oli sen verran liukasta muutamassa mutkassa, että oli vaikeuksia pitää auto hallinnassa. Sen jälkeen kun itse on kokenut nämä sanomalehdenjaon jännittävimmät puolet, kukaan ei voi sanoa tätä hommaa tylsäksi.

Eräs työkaverini totesi tällä menneellä viikolla, kun odottelimme Keravan postilla lehtiä, että

En suosittelisi tätä ammattia kenellekään sun ikäiselle. Vaikka tää onkin helppoa, tää on silti aika rankkaa. Että mielummin käytte koulua ja meette johonkin parempaan ammattiin.

Ei hän ihan nyt noin sanonut, mutta suurin piirtein. Siihen totesin, että tämä on vain ns. välivaihe, ennen kuin lähden takaisin kouluun, koska en oikein vieläkään tiedä mihin ammattiin haluaisin kouluttautua. Vaihtoehtoja olis näillä näkymin kaksi; kiinteistönhuolto ja varasto. Mutta täytyy miettiä sitä kouluunmenoa uudestaan sen jälkeen kun nämä hommat loppuvat.

Tuohon helppoon, mutta rankkaan hommaan palatakseni, mulla on yksi esimerkki kerrottavana: nimittäin yks mun kaveri tuli mun avuksi tossa Marraskuun puolivälin jälkeen, ja jaksoi tätä hommaa viime viikkoon asti. Ei tainnut kaveri kestää yötyötä, jota mainosti aika monelle ihmiselle. Ikävää, että ne ihmiset joutuivat pettymään. Viime viikko meni pipariks mulla lähinnä juuri sen takia, että tämä kaveri jättäyty yhtäkkiä pois töistä. Nukuin parina yönä pommiin, ja muutenkin työnteko hidastui ihan pirusti siitä, mihin mä olin jo kerennyt tottua, kun kaikki piti tehdä yhtäkkiä itse. Toivottavasti nyt ei oo mennyt ihan plörinäksi nää mun hommat, ku esimies ei ollu kovin tyytyväinen.

Nyt tuli aika pitkä postaus, ja aika paljon asiaa. Toivottavasti jaksoit lukee.

Seuraavaan kertaan!