XIII: Kun kaikki kaatuu niskaan

Nyt viime päivinä on kaikki mennyt pieleen periaatteessa, teoriassa, käytännössä ja kirjaimellisesti. Maanantaina loppui työt, eikä mitään tietoa jatkosta tai uudesta työpaikasta, rahat loppu melkein heti ku ne tuli ja laskuja pitäis vielä ens kuussa maksaa. Mut milläs maksat jos ei oo töitä, laskuja kuukaudessa sellasen 8-900€ edestä ja toimeentulotuki riittää just ja just vuokran maksuun? Huonosti menee, onneks on sentään asunto, ettei tarvi kadulla asua tai muuttaa sukulaisten luokse asumaan, eli huonomminkin vois mennä.

Nyt tarvittaisiin ihmettä, että mä saisin jotenkin taas kaiken kondikseen ja mulla olis jotain muutakin rahantuloa kuin pelkästään sosiaalitoimen mitätön toimeentulotuki. En mä muiden elätettävänä kuitenkaan halua olla. Omilleen piti päästä mut ei näillä tuloilla, eikä varsinkaan jos tilanne on tosiaan se, ettei mul oo töitä ensinkään. Oli mulla varasuunnitelmana hakee yhteen kauppaan töihin, mutta se kaatu siihen et uus työntekijä oli jo löytyny. Ehkä mun pitäis ilmoittautua työkkäriin työttömäks ja alkaa ettimään uutta duunia oikein tosissaan. Ei tästä muuten mitään tuu, ku en mä työttömyysturvaakaan saa koska työsopimus kesti vaan 5 kuukautta. Tai no, en tiedä kuinka kauan piti olla yhtäjaksoisesti töissä että sai sen työttömyysturvan, mutta kuitenkin.

Jollain oudolla tavalla tuntuu et mä olisin tehny mun työt huonosti, koska sopimusta ei suoraan jatkettu, ja nyt mä sit joudun ihmettelemään ja pohtimaan et miksi mulle ei ole vielä löytynyt uusia piirejä jaettavaksi. Olis vaan työpaikan saaminen nykyään yhtä helppoa ku joskus 80-90 luvulla, niin mä voisin vaa kävellä johonki firmaa ja kysyy et saisko töitä…

Täytyy toivoo parasta.

X: Asiat, joita ei vaan voi korjata…

Olen tässä 21 vuoden aikana tehnyt paljon asioita, jotka mä haluaisin korjata, tehdä toisin ja toivoa et tulevaisuus olis paljon valoisampi. Se on vain mahdoton tehtävä. Monet näistä asioista olen saanut anteeksi, mutta en kuitenkaan pysty antamaan niitä itselleni anteeksi. Se on mahdotonta, koska mul on huono itsetunto, ja jotkut tapahtumat ja ihmiset muistuttavat niistä edelleen. Tapahtumat eivät voi asialle mitään, mutta kukaan ihmisistä ei edes tunnu tajuavan, että kuinka helvetisti se sattuu, ku mä joudun kelaamaan samoi asioita yhtenään uusiks. Tuntuu, kuin se olis kohtalon ivaa tai jotain.

Mä en voi sille mitään, että ne asiat on tapahtunu, koska mä en pääse ajassa taaksepäin. Ajoittain mua oikeesti rassaa, et mä en pysty antamaan itselleni anteeksi, mutta mä en tiedä mitä mun pitäis tehdä sen asian eteen, et pystyisin antamaan itselleni anteeks. Mun luonne ei kuitenkaan salli mun itsetunnon parantamista, koska lopulta se johtais siihen et musta tulis se itsevarma idiootti jonka roolia mä esitän. Sen jälkeen kaikki pitäis mua itserakkaana kusipäänä ja lopulta se johtais siihen et mä olisin yksin. Nykyään mä viihdyn kyl paremmin yksin, koska silloin mun ei tartte käydä niitä asioita läpi, jotka on mulle vaikeita. Kaverit ei ees huomaa miten mä reagoin, ku ne tekee jotai joka muistuttaa mua jostain, tai muistelee jotain menneit mitä mä oon tehny. Ne vaa sanoo ”älä nyt oo tollanen” eikä oo sillee ”mikä sulle tuli?” tai vastaavaa. Mä ihmettelen et mihin ne oikeet ystävät on hävinny. Tosin, eipä mulla sellasia oo täs Keraval ku ehkä yks.

Ensimmäisenä näistä asioista, joille mä en oikeasti voinu yhtään mitään ja joka ei riippunu musta, tai jostain mitä mä oon tehny, voisin mainita koulukiusaamisen, jota mä jouduin kestämään eri muodoissa ekasta luokasta lähtien. Sehän ei koskaan oo kiva kokemus, mut se on sit vaikuttanu muhun sil taval etten ees tunne itteäni. Tuntuu kuin en olis koskaan tuntenutkaan. Nykyään mä en tiedä kuka mä olen, olenko mä oma itseni, vai peilikuva siitä, mitä ulkomaailma haluaa mun olevan. Viimeset 4 vuotta ainakin mul on aina ollu joku rooli päällä, koska musta tuntuu et mä oon onnistunu skippaamaan sen kohdan mun elämästä, jolloin etsitään sitä omaa identiteettiä. Mulla on nimi, mutta ei elämää. Olen toisinsanoen hukassa. Käyn töissä, ryssin omat ihmissuhteeni sen takia, koska mä hämmennyn lopulta siinä kohtaa ku pitäs tietää kuka mä oon. Vähän hankalaa tosin, ku esittäny aina jotain roolia. Ja tunnen ainaki 2 ihmistä jotka väittävät tuntevansa mut. Ongelmana vaan on se, et nää kyseiset henkilöt ei tunne ku yhden mun rooleista. Miten siinä vaiheessa voi sanoa tuntevansa mut?

Toisena on sitten nää mun virheet, mitä on tullu tehtyä. Ja niitähän on pitkä litania. Niistä mä en viitsi kovinkaan yksityiskohtaisesti kertoa, mutta sanottakoon näin, että niihin liittyy väkivaltaista käytöstä naisia kohtaan, ja muuta niin hävettävää, että oon yrittäny kolmesti riistää hengen iteltäni. Seuraavaks varmaan joku kysyy, ”miksi?”… Vastaus: koska kukaan ei pysty auttamaan mua. Mä olen vissiin ikuisesti hukassa. Mä oon oikeasti yllättyny, jos mä joku päivä löydän sen ihmisen näiden roolien keskeltä, joka mä oikeasti olen. Tällä hetkellä suuret todennäköisyydet ovat, että mä en tunne itseäni edes kuolinvuoteellani, en löydä itelleni koskaan vaimoa, enkä tuu saamaan jälkikasvua.

Ensimmäinen askel itteni tuntemiseen vois tietenkin olla, et antaisin itelleni anteeks sen, et oon käyttäytyny väkivaltaisesti naisia kohtaan, ku oon kuitenkin saanu sen anteeks jo niiltä naisilta. Toivotonta? Ehkä. Sit toinen vois olla, et pääsisin yli siitä, et mua on kiusattu koulussa. Se on todellakin toivotonta, koska mua kiusataan tavallaan edelleen. Haukutaan ”läpällä”, heitellään tavaroilla ”läpällä”, ja kutsutaan sellasella lempinimellä, josta mä en tykkää. Miksi mä en sano tai tee mitään vastaan? Koska mä oon väsyny siihen et mua ei kuunnella. Mun pitäs hakata kaikki teholle ennen ku ne uskois. Se taas on mahdotonta, koska fyysisesti mä en pärjää käytännössä muille ku itteeni pienemmille ja heikommille. Toisekseen, mä en ole väkivallan kannalla. Muahan nyt on pitkin mun nuoruutta heitelty ku jotain koripalloa, mut mä oon sit vastannu siihen poliisin kautta. Ja mut on kasvatettu silleen, et väkivalta ei ole ratkaisu.

Toinen askel… No. Sitä en vielä tiedä.

IX: Vitutus ja tupakoinnin lopettamiskampanja

Tämänkertainen blogipostaus onkin kaksiosainen, koska asiaa on ja paljon. Joten aloitetaan.

IX pt. I: Vitutus

Vitutus, mikä ihana tunne. Ja paskat. Tai mistä mä sen tiedän, jos joku tykkääkin vitutuksesta. Itse en henkilökohtaisesti. Ja miksi mua vituttaa? Siihen löytyy syy eräästä kusipäästä, joka ei ymmärrä yhtään mitään, vaan jaksaa jankuttaa et mä oon lapsellinen ja et mun syyt onkin oikeesti tekosyitä, vaikka asiahan ei näin ole.

Yksi kysymys teille lukijoille: Onko teidän mielestä “en mä tänää jaksa” ja “mun kämppä on nii paskanen etten haluu sinne ketään ylimääräsiä” tekosyitä?

Tämän kyseisen kusipään mielestä on. Eikä ota paksuun kaaliinsa, että asia on oikeasti näin. Oli kyl lähellä ettei saanu turpaansa, et oli sen onni et mul oli kaks työyötä peräkkäin. Ja sit ku se viel alko pätemään mulle asioista, joista se ei oikeesti mun kohalla tiedä paskaakaan, tuli viel mun ja yhen naispuolisen ihmisen väliin valehtelemal sille asioit musta. Tai sen mielestähän ne ei ollu valeita, vaan totuuksia musta. Hah, sanon minä. Kukaan ei tiedä täyttä totuutta musta, vaik oliski tuntenu ties kuinka kauan, ja enköhän mä itse osaa kertoa tälle kyseiselle naispuoliselle ihmiselle kaiken itsestäni, se on sitten hänen päätettävissään, uskooko mua vai tätä kusipäätä. Jotenkin vaan tuntuu et tää kusipää haluaa pilata kaikkien muiden tapaan mun rakkauselämän. Tai toinen vaihtoehto on, et se haluaa viedä tämän naishenkilön mun nenän edestä, vaikka sanoikin tässä taannoin, ettei ole kiinnostunut hänestä.

IX pt. II: Tupakoinnin lopettamiskampanja

Päätin tuossa viime viikonloppuna lopettaa tupakoinnin. Kaikki tupakointiin normaalisti menevät rahat säästän ryyppäämiseen, ettei tarttis kaverin kans joka kuukaus miettiä, et mistä sais rahaa olueen. Ja kuitenkin, kun 15€ menee viikossa tupakkaan, kuukaudessa se tekee 60€ säästöt, ja sillä nyt kustantaa ainakin kahen, ellei jopa kolmen kuukauden oluet, kun kerran kuukaudessa juo. Riippuen tietenkin kuinka monta konttia ostaa kerralla. Jos kumpikin juo 24 olutta, se tekee about 40€/kk riippuen kontin hinnasta. Silti siinä säästää sen 20€, joka normaalisti menis viikon röökeihin. Ja tietenkin ne oluesta ylijäävät rahat menevät säästöön esim. ruokaa varten. Täytyy katsoa, miten tämä systeemi toimii, että tarvitseeko tehdä hienosäätöä vai toimiiko tällaisenaan. Toivottavasti ei tarvitse tehdä hienosäätöjä, koska tän systeemin pitäis toimia sellasenaan miten oon tän ajatellu. Tosin, työyöt tuottaa ongelmia, koska silloin tekee eniten mieli polttaa. Saas nyt nähä, pitäiskö sen verran höllentää et ostais töihin tupakkaa ja muuten olis ilman, kuitenkin jos saan pidettyä itteni kurissa, niin kaiken järjen mukaan pian ei pitäis enää edes tehdä mieli tupakkaa. Saa nähä miten käy.

VIII: Väsyttää-Ei väsytä

On se kumma. Mua on viimeset pari tuntia väsyttäny, mutta uni ei oo tullu. Kai se johtuu tästä mun työstä, kun oon tottunu valvomaan yöt ja nukkumaan päivät. Ja kaikenlisäks mul on kamala nälkä. Nyt ei kyllä oo yhtään sellanen olo et olis mukamas jotenkin terveelliset elämäntavat. Valvomisen (tai siis unettomuuden, koska nyt on vapaayö) mä vielä ymmärrän, mut en nälkää. Koko päivän ollu hirvee nälkä vaik syöny 3 pussia nuudeleita ja yhen pitsan. Jauhelihan ja makaronin pitäs kestää 3pv, saas nähä kestääkö.

Ja huomenna on sitten hieno päivä (ainakin toivottavasti), koska on mun synttärit (täytän 21, jippii!). Eli toivottavasti kaikki menee nappiin. Rahaa tulee jonkun verran synttärilahjaksi, mut sitä tulis enemmän kunhan saisin toimeentulotukihakemuksen toimitettua ja vietyä konttorille selvityksen noista mun työpäivistä, ne kun jäi viime viikkoa varten toimittamatta. Eli tämä viikko on rahaviikko, ainakin toivottavasti kaikki rahat tulis tällä viikolla, koska melkein 900€ maksettavaa.

Takas aiheeseen. Mä en voi käsittää miks mua väsyttää, ku mä istun koneel mut heti ku mä poistun koneelta ja meen sänkyyn, mua ei väsytä sit yhtään. Tai ainakaan uni ei tuu. Mä vaa jään kelaa asioit ku haukotus haukotuksen perää kiusaa, mut silti mitään ei tapahu. Rasittavaa. Mutta joo, kuten jo aikaisemmin totesin, niin vika saattaa olla siinä, että oon tottunu valvomaan yöt ja nukkumaan päivät, kiitos töiden. Voisin ehkä harkita päivätöihin vaihtoa, mutta se taas vaatisi tottumista uuteen unirytmiin, vaikka mä en tässä nykyisessäkään näe mitään vikaa. Mitä nyt vapaaöinäkin valvoo mut se nyt on pientä.

Tähän loppuun voisin linkittää videon, joka sopii tämän yön tunnelmiin.

PS. On muuten pirun hyvä biisi.
PPS. Oli muuten tän blogin ensimmäinen postaus missä on kuva tai video.

VII: Unta kuulaan ja yötöitä

Taas vaihteeks vähän työhöpinää. Se on muuten jännä juttu, miten ainakin mua tuppaa väsyttämään välillä, vaikka oon ollu vast viitisen tuntia hereillä (kuten nyt). Pannullisen kahvia pitäis piristää niin paljon, ettei tarttis kärsiä väsymyksestä mut kissanviikset. Väsyttää, ja aikaa ei oo enää ottaa tirsoja (pitäs saada nukuttua vähintään 2h), koska lähen töihin tos puol yhen aikaan. Ei auttais väsyttää enää siinä vaihees. Toivottavasti noist tyhjist pulloist tulis sen verra et sais ainaki yhen edin työyöks iha silt varalt et kuitenki väsyttäs.

Palkka tulee vast Perjantaina, joten oon vissiin huomisen ilman röökiä, mikäli nyt käy niin että ne loppuu tos yön aikana. Toivottavasti ei, koska en välttämät jaksa tehä töitä ku alkais vituttaa. Se on muute jännä, heti ku hermot kiristyy ni pakko pistää rööki huuleen, vaik duuni on ihan mukavaa. Ja eilen pistin muuten taas 10min paremmaks, vaikka ajoinki ojaan vahingossa. Maanantaina siis työt loppu 7:00, Tiistaina 6:50 ja eilen 6:40. Pääsisköhän tänään sit 6:30 tai vielä parempaan tulokseen, kuudelt kuitenki deadline. Nooh, eipä vielä oo tullu mun työaikana ku yks unohdus, en tiiä mikä se uuden jakajan keskiarvo on, mutta eipä tuolla niin väliäkään ole.

En oo muuten vieläkään selvillä mun vapaapäivistä… Vissiin Maanantai ja Tiistai ens viikol vapaata. Maanantai menee kyl työn merkeissä, joten Tiistai jää varsinaisesti ainoaksi vapaapäiväksi. Hitto, pitäs keskittyä vaan tuohon sanomalehdenjakoon, ei musta oo kahta työtä tekemään. Ainakaan siihen tyyliin, että mä tekisin yötyön lisäks päivätöitä sillee, et lähen aamulla päivätöihin ja nukun ehkä 4-5h ku tuun töistä. Ei houkuttele. Nyt jo tekee tiukkaa vaik oon iltatöissä. Ja pitäs viel pimennysverhotki hankkia tohon ikkunaan, ettei aurinko herättelis liian aikasin. Tänäänki heräsin viideltä, ku aurinko herätti, ei ollu kivaa. Olisin halunnu nukkua viel ainaki kasiin. Ei olis ainakaan sitten tätä väsymysongelmaa.

Ei auta valittaa, ite oon valintani tehnyt.

VI: Tietokoneriippuvaisuus

Joo-o, mun koneen kovalevy päätti sit lopettaa toimintansa. Huomas tänä aikana, minkä aikana mulla ei ollut konetta, että mä olen riippuvainen tietokoneesta. Pleikkaria tuli pelattua jonkun verran kyllä, mutta hitaasti aika joka tapauksessa meni, koska ei päässy Faceen muuten kuin kännykäl. Sama mesen kanssa. En siis päässyt juttelemaan frendien kanssa, seuraamaan keskusteluja Twitteris saati tekemään mitään muutakaan. Esimerkiksi päivittämään blogiani. Enkä kuuntelemaan musiikkia. Oli kyllä ankeaa, todella ankeaa. Onneksi vanhemmiltani löytyi yksi ylimääräinen kone, niin ei tuu ainakaan kuolemaa sen takia, ettei oo mitään tekemistä vapaa-ajaksi.

Broidi tosin ehdotti, että mun pitäs hankkia harrastus. Oon kyl harkinnu lenkkeilyä, mut mun pitäs ensin saada joku kaveriks lenkkeilemää. Yksin se on tylsää, koska ei voi kuunnella musaa (suurin syy taas siihen on se, et mul ei oo toimivia hyviä kuulokkeita, ja ne tuppaa hajoamaan suht usein), eli se lässähti siihen. Ja työt rajoittaa mun valveillaoloaikaa, koska mä meen nukkumaan vasta aamukuudelta, mikäli siihen mennessä oon saanu lehdet jaettua. Että joo.

V: ”Miksi sä et aina ajattele noin?”

Tähän tyyliin eräs ystäväni kysyi minulta eilen. Hyvä kysymys. Vastaukseni meni jotakuinkin näin: ”Koska mä tulen ajatelleeksi asioita kun olen yksin”.

Tosiaan, se sai mut ajattelemaan vähän paremmin sitä, miksi ne hyvät kysymykset, ajatukset ja pohdinnat päätyvät useimmiten ihan jonnekin muualle kuin tosielämän keskusteluihin. Ei siis sillä, etteikö niitä tulis sillon tällön esille ihan sosiaalisessa kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa. En vain ymmärrä oikeastaan itsekään että miksi annan itsestäni muille jotenkin tyhmän, rasittavan ja joissain tapauksissa jopa älykääpiön kuvan, kun oikeasti pohdin asioita. Pitäis perehtyä paremmin mun ajatuksenkulkuun internetin ulkopuolella. Tai ehkä multa nykyään puuttuu sellainen ns. ”järkevä” juttuseura, jonka kanssa vois jopa päästää tän pohtivan, ajattelevan ja mielipiteitä esittävän persoonan vapaaksi. Nykyään kun joissakin piireissä tuntuu siltä, että juuri tämä kyseinen persoona on se outo puoli meikäläisessä.

Jotenkin vaan tuntuu siltä että tosiaan puuttuu sellainen ”ole oma itsesi” -meininki kun en ole koneella tai pääse miettimään asioita loppuun asti. Ja toinen on sitten se, että kuinka paljon mun mielipiteet muuttuu siitä, kun keskustelukumppani kertoo niistä asioista eteenpäin. Tarkoittaen siis tätä ns. ”paskapuhetta”, ja muuta vastaavaa. Kuitenkin lopulta tuntuu siltä, että ihan sama kenen kanssa keskustelee jostain henkilöstä ihan yleisellä tasolla, niin se muuttuu paskapuheeksi ja lopulta sitten siihen, että leimataan paskanpuhujaks.

Antaa hieman aihetta miettiä, että kenen kanssa keskustelee ja mistä, ja täten on pakko jättää se sosiaalinen persoona, joka tykkää kertoa mielipiteensä, kotiin. Tai piilottaa se siltä kyseiseltä porukalta kenen kanssa keskustelee, kunnes löytää ihmisen jonka kanssa voi ihan oikeasti keskustella.

Kuitenkin tuntuu, että mua ei ymmärretä täysin. En mä voi kyl sitä vaatiakaan, koska sit se antais muille sellasen kuvan et pidän itteäni itsestäänselvyytenä jota kaikkien pitäs ymmärtää, mikä taas on mahdotonta koska en oo itsestäänselvyys, ja harva mun ajatuksenkulkua ymmärtää sillon ku mä oikeasti pääsen ajattelemaan asioita. Joskus mä jopa löydän itseni miettimästä kaikenlaisia järjettömiä asioita, kuten esimerkiksi että onko kuulakärkikynä ekologinen. En ole kyseiseen kysymykseen löytänyt vastausta, enkä vissiin koskaan löydäkään. Tai toinen mitä mietin tässä muutama päivä sitten, oli että kuka keksi sisävessan? Jonkunhan sekin oli keksittävä, muutenhan me käytettäs vieläkin ulkohuusseja.

Jos noita kahta asiaa rupeaa miettimään, en yhtään ihmettele miks mua ei täysin ymmärretä. Eihän kukaan nyt tollasia normaalisti ajattele, vai ajatteleeko? Onhan tämänkin blogin aikana tullut jo muutamia mietintöjä ja pohdintoja julkaistua, mutta niihinkään tuskin löytyy sitä oikeaa vastausta. (Tarkoitan nyt siis esimerkiksi edellistä postaustani siitä, kuinka helposti ihminen voikaan tulla kipeeksi) Ja harvaan mun mietintään tai pohdintaan ylipäätään löytyy, koska melko useasti niissä ei ole mitään järkeä (ne järjettömimmät eivät edes pääse tänne asti).

Toisaalta, joskus vois olla ihan mielenkiintoista julkaista joku mielipidekirjoitus tänne. Tosin, mistä mä voisin kirjoittaa mielipidekirjoituksen, kun harvemmin mitään mielipidepohjaista tulee mieleen. Ja siinä on se vaara, että kun mä kirjoitan mielipidekirjoituksen, se käsitetään väärin ja sitten mä joudun miettimään uudestaan, että olikohan se nyt järkevää. Mä ihmettelen kyllä, miksi mulla pitäis olla mielipiteitä, kun tän mun kämpän ulkopuolella ne mielipiteet saa ihan omat kasvot ja oman elämän. Sen jälkeen mietitäänkin jo, että parempi olla hiljaa ennen kuin on liian myöhäistä (tosin siihen mennessä se on jo). Ja mä en tapani mukaan koskaan opi. Ihmettelen vaan, et miks porukka puhuu musta paskaa ja naureskelee mulle.

Ja kun miettii sitten näitä oikeita kavereita, jotka ei anna ymmärtää että ne on mun kavereita, niiden kans on oikeesti mukavaa. Ei oo sellasta oloa, että mä oon ihan turhaan siel. Ei tuu yksinäistä oloa, ei pääse miettimään omituisia asioita yksin, vaan siks et kukaan ei ymmärrä mun ajatuksenkulkua, vaan löytyy joku jonka kanssa pohtia asioita ja voi esittää mielipiteitä, oli aihe kuinka järjetön tahansa. Ei tuu sellasta kuittailua, että ”toi ajatteleminen ei oikein sovi sulle” tai muuta vastaavaa. Voin olla kyl onnellinen et niitä oikeitakin kavereita löytyy, vaik ei oo paljoo aikaa olla niiden kanssa. Mutta nekin hetket, jotka vietetään yhdessä, ne on kultaakin kalliimpia, koska silloin mä tiedän että mä olen kuin kotona. Se oikea seura on se optimaalinen paikka, missä voi olla ihan rentona ja heittää kaikista järjettömimmätkin asiat ilmaan.

Älä yritä ymmärtää ihmistä, jota et oikeasti ymmärrä. Jos haluat ymmärtää, se on pitkä ja kivinen tie. Etsi ensin punainen lanka, ja lähde seuraamaan sitä, ja saatat lopulta ymmärtää kaiken. Kun ymmärrät toista ihmistä täysin, se tarkoittaa että tiedät totuuden. Totuuden siitä, mitä ja miten toinen ajattelee. Silloin olet löytänyt vertaisesi ihmisen.

 

IV: Kuinka helposti ihminen voikaan oikeasti tulla kipeeksi?

Tuossa viime yönä taisin tulla kipeeks ku ajelin töissä ikkuna auki (sanomalehdenjakajana vähän pakko, koska näis piireis joita ajan, on enemmän laatikoita ku kerrostaloja), ja tietenkin ilmastointi oli viileällä, koska yhessä vaiheessa tuli kuuma. Sen kyllä huomas et se ei ollu hyvä vaihtoehto. Ja nyt on lenssu tuloillaan ja heikottaa, ei tosin oo kylmä tai mitään, että kuumetta ei taida ainakaan vielä olla. Senpä takia tulin miettineeksi, että kuinka helposti ihminen voikaan tulla kipeeksi.

Flunssat sun muuthan iskevät kaikille jossain vaiheessa vuotta (itselläni 4 kertaa, eli talvella, keväällä, kesällä ja syksyllä), ja ne nyt on tämmöisiä perussairauksia. Itse olen muistaakseni vakavasti kipeä ollut viimeksi 2006 talvella, silloin oli flunssa ja korkea kuume. Normaalisti olen aina lomalla kipeä, kuten isänikin, ja ihmettelen sitä miten muut ovat sitten joko koko ajan tai säännöllisesti kipeenä muuten, kuin flunssassa. Siis, itsehän olen säännöllisesti flunssassa, se on aina kerran vuodenajassa (meinaten kerran 3-4 kuukaudessa, riippuen kuinka pitkään yksi vuodenaika kestää) ja sitä voi jo sanoa säännölliseksi vaikka ajankohta muuttuukin. En tiedä, onko mulla sit hyvä vastustuskyky, kun olen niin harvoin ns. ”kunnolla” kipeä, edellisestä on kohta mennyt 5 ja puoli vuotta. En kuitenkaan mihinkään Actimeliin sorru vaikka lääkäri pakottais juomaan.

Tosin, nyt kun flunssa on tulossa ja vielä kaikenlisäksi heikottaa, en voi kuin miettiä, että onko tämä nyt rangaistus siitä, etten ole viimeaikoina syönyt kunnolla? Nimittäin en muista milloin viimeksi alkavan flunssan aikana olis heikottanu näin paljon, et just kun on syöny, maha tuntuu tyhjältä (okei, söin 7-8 aikaan nuudeleita, koska ne nyt on makaronin lisäksi ainoata ”ruokaa”, mitä multa löytyy. Pitäis tässä joku päivä käydä ihan ajatuksen kanssa kaupassa, ostaa sellasta ruokaa mitä vois valmistaa ja laittaa jääkaappiin, että vois syödä sitä samaa ruokaa sit useampana päivänä. Nyt tosin ärsyttää jo pelkästään sen takia, että jos tää on niin paha ku antaa ymmärtää, niin en voi tehdä about viikkoon töitä, vaikka flunssa kestäisikin sen normaalin 3-4 päivää + 2-3 päivän itämisaika. Kuumemittariakaan ei ole, eikä sen puoleen lääkekaapissa yhtään mitään… Eli kai se on kauppa+apteekkireissu tässä joku päivä, kunhan olis hereillä sillai et pääsis käymään. Ja ennenkaikkea, että olis vielä suht terve kun siellä menee käymään. Sen tosin näkee tässä parin päivän päästä että miten käy.

Mutta, siihen mä haluaisin löytää jonkinlaisen vastauksen, että miten jotkut tulee niin pirun helposti kipeeksi ihan pienestäkin, ja toiset taas saavat painaa tukka putkella ilman kipeeksitulemisen pelkoa. Mua oikeasti häiritsee. Mä haluaisin olla sellanen superihminen joka ei tuu kipeeks, vaa painaa duunia niin että tuulenvire vaa käy ku mä painan ohi. Sellasesta voi vaan unelmoida, mun harmiksi.

III: Fyysinen ja henkinen voima

Tulin tuossa yöllä töissä ollessani miettineeksi, onko fyysinen voima sittenkään vahvuus? Fyysinen voima kun on lihasta, ja väärin käytettynä se voi aiheuttaa ongelmia virkavallan kanssa. Oikein käytettynä siitä, kuten monesta muustakin, on hyötyä. Voi nostella esimerkiks raskaita tavaroita. Kuitenkin henkinen voima on se tärkein voimavara, ainakin omalla kohdallani, koska olen muiden silmissä heikompi. Ei ole habaa, ei massaa, ei periaatteessa mitään millä pärjäisi tappelussa, ja vaikka olisikin, en käyttäisi niitä. Mieluiten selvitän asiat puhumalla, kuin nyrkkejä heiluttelemalla, nyrkkien heiluttelu kun kertoo ihmisestä, että hän on heikko. Nyrkkien heiluttelijat eivät tule koskaan ajatelleeksi, että jos he hakkaavat jonkun itseään heikomman, heistä tulee säälittäviä nössöjä. Eli he alentuvat samalle tasolle kuin hakattava. Ehkä jonkin aikaa nyrkkien heiluttelijat ovat muiden silmissä ”cool”, mutta lopulta jos he käyvät ”säälittävän nössön” kimppuun, heistä tulee samanlaisia, koska se antaa sellaisen kuvan, ettei tämä kys. tyyppi uskalla käydä itseään vahvempien ja voimakkaampien kimppuun, vaan näyttää voimansa hakkaamalla pienempiä, heikompia ja nuorempia, aivan kuin todistaakseen olevansa kova. Vastoin yleistä harhaluuloa, pienempiä hakkaamalla ei ole kova, vaan ainoastaan nössö.

Harhaluulo on myöskin se, että fyysinen voima on vahvuus. Ei ole. Sillä korvataan puutteita, tai sitten yritetään todistaa jotain. Ehkä nämä lihaskimput ovat joskus olleet koulukiusattuja, heikkoja ihmisiä, jotka eivät olleet hyväksyttyjä, koska olivat ”erilaisia”. En tiedä, enkä ala arvailemaan sen kummemmin. Mutta, oma näkökantani asiaan on, että fyysinen voima on heikkous.

Henkinen voima on vahvuus. Jos pystyy hoitamaan konfliktitilanteet puhumalla, ilman turhaa dramatiikkaa ja nyrkkien heiluttelua ihan rauhallisesti, se kertoo että ihminen on oikeasti vahva. Sisältä ja ulkoa. Se on oikeasti paljon parempi, kuin se, että on jatkuvasti ongelmissa tulisen luonteen ja haban takia.

II: Ihmisten analysoimisesta

Taas asiapohjalta lähdetään liikenteeseen, kuten edellisessäkin postauksessa. Tosin tällä kertaa ihan toisesta aiheesta.

Mietiskelin tässä tunti sitten Facebookissa temperamenttisten ihmisten ennalta-arvaamattomuudesta seuraavanlaisesti:

Mä haluaisin tietää, mikä ihme saa temperamenttiset ihmiset vaikuttamaan niin ennalta-arvaamattomilta? Tarkoitan siis, jos temperamenttinen tyyppi suuttuu, miks siitä saa heti ekaks sellasen kuvan et se tulee ja vetää turpaan?

Taustalla ihan siis oikea asia, ei liittynyt tiettyyn henkilöön millään tavalla. Olen aivan varma, että tuota kyseistä asiaa on moni muukin miettinyt. Kuitenkin, mua moitittiin heti ensikättelyssä ihmis(t)en analysoimisesta, mikä siis ei pitänyt todellakaan paikkaansa. Tuo pohdinta kun ei liittynyt analysoimiseen mitenkään, halusin vain ilmaista erään mieltäni painaneen kysymyksen edes jossakin muodossa internetissä, että voisin keskustella asiasta samaa miettineiden ystävieni kanssa.

Sen jälkeen Twitterissä tuli eräältä ihmiseltä jota seuraan, pohtimisen arvoinen vastaus, ja siitä kiitos. Vastaus oli tämän tyyppinen:

En pitäisi sitä analysoimisena. Vastaukseksi ehdotan: tarkastelijan saattaa olla vaikea ennakoida temperamentin seur. ilmentymää.

Eli joku muukin oli samalla kannalla kuin minä, että kyseessä ei ollut ihmis(t)en analysoimisesta, vaan ihan puhdas pohdinta/mietintä tai mikä onkaan. Jos olisin analysoinut tiettyä ihmistä, olisin tarkentanut että millaisesta tapauksesta on kysymys ja mitä olen itse mieltä kyseisestä asiasta, ja kysynyt samalla muiden mielipidettä. Jokseenkin tarpeettomalta siis vaikuttanut kommentti jäi turhaan vaivaamaan. Ehkä saan selvennettyä tarkoitusperiäni ilman turhaa dramatiikkaa, ettei tarvitse turhaan miettiä, että miksi tää asia käännettiin täysin päivastaiseksi, kuin se oli tarkoitus.

Lopuksi, se on aika hassua miten helposti lopulta tuollaiset asiat mielletään ihmisten analysoimiseksi. Vaikka tarkoitus omalla kohdallani ei ollut analysoida temperamenttisiä ihmisiä, niin ehkä se ulkopuolisen silmin näytti siltä. Kuitenkin, kysymys on ollut ja on varmasti edelleen monen ihmisen mielessä, joiden kaveripiiristä löytyy temperamenttisia ihmisiä, joten tähän asiaan ei löydy vain yhtä vastausta, vaan vastaus vaihtelee sen mukaan, millaisessa tapauksessa kysymys tulee esille. Näin olen itse asian käsittänyt.