XIII: Kun kaikki kaatuu niskaan

Nyt viime päivinä on kaikki mennyt pieleen periaatteessa, teoriassa, käytännössä ja kirjaimellisesti. Maanantaina loppui työt, eikä mitään tietoa jatkosta tai uudesta työpaikasta, rahat loppu melkein heti ku ne tuli ja laskuja pitäis vielä ens kuussa maksaa. Mut milläs maksat jos ei oo töitä, laskuja kuukaudessa sellasen 8-900€ edestä ja toimeentulotuki riittää just ja just vuokran maksuun? Huonosti menee, onneks on sentään asunto, ettei tarvi kadulla asua tai muuttaa sukulaisten luokse asumaan, eli huonomminkin vois mennä.

Nyt tarvittaisiin ihmettä, että mä saisin jotenkin taas kaiken kondikseen ja mulla olis jotain muutakin rahantuloa kuin pelkästään sosiaalitoimen mitätön toimeentulotuki. En mä muiden elätettävänä kuitenkaan halua olla. Omilleen piti päästä mut ei näillä tuloilla, eikä varsinkaan jos tilanne on tosiaan se, ettei mul oo töitä ensinkään. Oli mulla varasuunnitelmana hakee yhteen kauppaan töihin, mutta se kaatu siihen et uus työntekijä oli jo löytyny. Ehkä mun pitäis ilmoittautua työkkäriin työttömäks ja alkaa ettimään uutta duunia oikein tosissaan. Ei tästä muuten mitään tuu, ku en mä työttömyysturvaakaan saa koska työsopimus kesti vaan 5 kuukautta. Tai no, en tiedä kuinka kauan piti olla yhtäjaksoisesti töissä että sai sen työttömyysturvan, mutta kuitenkin.

Jollain oudolla tavalla tuntuu et mä olisin tehny mun työt huonosti, koska sopimusta ei suoraan jatkettu, ja nyt mä sit joudun ihmettelemään ja pohtimaan et miksi mulle ei ole vielä löytynyt uusia piirejä jaettavaksi. Olis vaan työpaikan saaminen nykyään yhtä helppoa ku joskus 80-90 luvulla, niin mä voisin vaa kävellä johonki firmaa ja kysyy et saisko töitä…

Täytyy toivoo parasta.

WTF is wrong with you?

En ymmärrä joitakin kavereitani. Ne ihan tahallaan vittuilee mulle ja yrittää olla mun yläpuolella, vissiin ne saa siit jotain seksuaalista tyydytystä et ne yrittää epätoivosesti lytätä mut niiden tossun alle. Onneks tiiän olevani niitä viisaampi, vaik nää tietyt ihmiset yrittää väittää toista. En vissiin oo ihan väärässä, jos sanon et ne yrittää olla jotenkin parempia ku oikeesti ovat, vähän jotain itsetunnon kohottamisen tapasta jota vois soveltaa koulukiusaamiseen. Vittuilua, käskytystä ja muuta saman suuntasta.

Ensimmäisenä näillä tietyillä kavereilla on tällänen “lempinimi” joka on saanu alkunsa mun broidilta. En oo saanu taottua näiden puruaivojen päähän että mä en tykkää siitä, joten oon joutunu tottumaan siihen. Ja nykyään mä otan sen jopa henkilökohtasena vittuiluna, mutta enpä oo sitä niille kertonu, koska ei ne kuitenkaan tajua. Ja sitä paitsi se on kiva ajatella et ne vittuilee mulle täysin tietämättään koko ajan.  No, eipä mua onneks haittaa koska mä pidän näitä samoja tyyppejä säälittävinä itsekeskeisinä idiootteina. En usko et ne on sitä itte tajunnu, mut muhun verrattuna ne ei oo yhtään mitään. Mutta miksi? Vastaus on helppo: Mä pidän säälittävinä sellasia ihmisiä, jotka tietoisesti tai tiedostamattaan vittuilee ja pompottelee toisia koko ajan. Mä oon nykyään ottanu sellasen asenteen, et mä en tee mitä ne käskee tai pyytää mua tekemään jos en ite jaksa.

Toisekseen nää säälittävät itsekeskeiset idiootit on jotenkin jännästi saanu levitettyä tämän henkilökohtaisen vittuilun jokaselle mun niiden kautta tuntemalle tyypille, joten sen myötä sitte yhä useempi tietämättään vittuilee mulle. Nykyään mä siis tunnen parikymmentä vittuilijaa ja about saman verran näitä oikeita kavereita. Aika tasasesti menee onneks, ettei vittuilijoit oo sen enempää ku kavereitakaa.

Onneksi on näit kavereit jotka ymmärtää käyttää mun oikeeta nimee tai jotain muuta lempinimeä.

Kolmanneksi oon aina sillon tällön miettiny, miten se voikin olla niin saatanan vaikeeta käyttää mun oikeeta nimee enemmän ku jotain sanamuunnosta siitä? Kai se on niin hauskaa olla helvetin tyhmä. Välil sitä vaan toivoo et tuntis enemmän sellasta porukkaa jolla olis vähemmän sahanpuruu korvien välissä, ku tuntuu et täs kaupungis kaikilla mun tuntemilla tyypeillä on enemmän tai vähemmän sahanpuruu korvien välissä. Sääli sinänsä.

WTF is wrong with you?

En ymmärrä joitakin kavereitani. Ne ihan tahallaan vittuilee mulle ja yrittää olla mun yläpuolella, vissiin ne saa siit jotain seksuaalista tyydytystä et ne yrittää epätoivosesti lytätä mut niiden tossun alle. Onneks tiiän olevani niitä viisaampi, vaik nää tietyt ihmiset yrittää väittää toista. En vissiin oo ihan väärässä, jos sanon et ne yrittää olla jotenkin parempia ku oikeesti ovat, vähän jotain itsetunnon kohottamisen tapasta jota vois soveltaa koulukiusaamiseen. Vittuilua, käskytystä ja muuta saman suuntasta.

Ensimmäisenä näillä tietyillä kavereilla on tällänen “lempinimi” joka on saanu alkunsa mun broidilta. En oo saanu taottua näiden puruaivojen päähän että mä en tykkää siitä, joten oon joutunu tottumaan siihen. Ja nykyään mä otan sen jopa henkilökohtasena vittuiluna, mutta enpä oo sitä niille kertonu, koska ei ne kuitenkaan tajua. Ja sitä paitsi se on kiva ajatella et ne vittuilee mulle täysin tietämättään koko ajan.  No, eipä mua onneks haittaa koska mä pidän näitä samoja tyyppejä säälittävinä itsekeskeisinä idiootteina. En usko et ne on sitä itte tajunnu, mut muhun verrattuna ne ei oo yhtään mitään. Mutta miksi? Vastaus on helppo: Mä pidän säälittävinä sellasia ihmisiä, jotka tietoisesti tai tiedostamattaan vittuilee ja pompottelee toisia koko ajan. Mä oon nykyään ottanu sellasen asenteen, et mä en tee mitä ne käskee tai pyytää mua tekemään jos en ite jaksa.

Toisekseen nää säälittävät itsekeskeiset idiootit on jotenkin jännästi saanu levitettyä tämän henkilökohtaisen vittuilun jokaselle mun niiden kautta tuntemalle tyypille, joten sen myötä sitte yhä useempi tietämättään vittuilee mulle. Nykyään mä siis tunnen parikymmentä vittuilijaa ja about saman verran näitä oikeita kavereita. Aika tasasesti menee onneks, ettei vittuilijoit oo sen enempää ku kavereitakaa.

Onneksi on näit kavereit jotka ymmärtää käyttää mun oikeeta nimee tai jotain muuta lempinimeä.

Kolmanneksi oon aina sillon tällön miettiny, miten se voikin olla niin saatanan vaikeeta käyttää mun oikeeta nimee enemmän ku jotain sanamuunnosta siitä? Kai se on niin hauskaa olla helvetin tyhmä. Välil sitä vaan toivoo et tuntis enemmän sellasta porukkaa jolla olis vähemmän sahanpuruu korvien välissä, ku tuntuu et täs kaupungis kaikilla mun tuntemilla tyypeillä on enemmän tai vähemmän sahanpuruu korvien välissä. Sääli sinänsä.

Mikä v***u teitä ihmisiä oikein vaivaa?!?

Alkutekstit

Tervehdys, hyvä lukija! Tällä kertaa esittelen eräänlaisen “kirjoitussarjan”, jonka nimi näkyykin jo tuossa otsikossa. Tämän kirjoitussarjan perimmäinen tarkoitus on esimerkkien (yleensä liittyen henkilöön, joka mainitaan tekstissä joko anonyymisti tai nimi muutettuna) kautta pohtia ihmisen käyttäytymistä tietyissä tilanteissa, sekä tietenkin tuoda esiin oma näkökulmani siitä, miten pitäisi oikeasti käyttäytyä. Teksteissä myös on otteita tilanteesta, joka on antanut inspiraation kyseiselle tekstille.

Kirjoitusten tarkoitus ei ole loukata ketään, ja siksi kaikki henkilöiden tunnistamiseen vaikuttavat seikat (ulkonäkö, paikkakunta yms.) jätän pois tekstien sisällöstä, ettei sitten henkilö X voi nostaa minua vastaan syytettä kunnianloukkauksesta. Kirjoitukset eivät myöskään varsinaisesti yleistä, vaikka joku niin saattaisi väittääkin.

Hyvän esimerkin siitä, mitä tämä kirjoitussarja pitää sisällään, saatte ensimmäisestä kirjoituksesta.

XI: Sanomalehdenjakajan elämää

Edellisestä blogikirjoituksesta on jo aikaa melkein kuukausi, koska tällä aikavälillä koneeni hajosi, ja on ollut enemmän ja vähemmän kiireitä töissä. Tämän blogikirjoituksen pyhitän kokonaisuudessaan näiden kolmen kuukauden aikana tekemiini havaintoihin sanomalehdenjakajan työstä ja siinä sivussa myös kerron omista kokemuksistani tästä ammatista.

Mutta, eiköhän aloiteta.

Sanomalehdenjako on melko näkymätöntä ja raskasta työtä, josta maksetaan suhteellisen huonosti (palkka määräytyy lehtien määrän mukaan, tietenkin yölisän kanssa), ja työaikakin on lyhyt (1:00-6:00 ainakin täällä Keravalla, mutta saattaa vaihdella kaupungin/kunnan mukaan). Silti kyseessä on kuitenkin helppo homma, johon ei tarvitse minkäänlaista pohjakoulutusta, ja joka on itsenäistä. Työviikon pituus on keskimäärin 6 yötä/viikko, jonka jälkeen on 3 päivää ja 2 yötä vapaata.

Mutta, vaikka kyseessä onkin helppo homma, on se myöskin rankkaa. Ei vain siksi, että joutuu olemaan yöllä hereillä, vaan myöskin siksi että saattaa joutua juoksemaan kerrostaloja ylös ja alas (itselläni tällä hetkellä 22 kappaletta ns. “juoksurappuja” jotka joudun kävellä ensin ylös ja sitten vielä alas), joista 8 on rivitaloja. Yksi piiri on siis periaatteessa juoksemista, 2 muuta piiriä on helppoja siinä mielessä, että lehdet ammattitermiä käyttääkseni heitetään autosta postilaatikkoon muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, missä pitää nousta autosta, että lehden/lehdet saa laatikkoon. Eli ei käytännössä tarvitse muuta tehdä kuin istua autossa.

Postiauto on myös melko vänkä liikenneväline. Mitta-autoa lukuunottamatta kaikista autoista puuttuu pelkääjän paikan penkki, ja sen tilalla on vain sellanen levy, jonka päälle laitetaan lehdet. Tämä siksi, että lehdet, varsinkin jos niitä menee monta samaan talouteen, saa nopeasti kasaan. Kuten moni tietääkin, niitä ohjataan oikealta puolelta, eli ns. “väärältä” puolelta ja vaihdekeppi on siis vasemmalla puolella kaikkien muiden hallintalaitteiden ohella. Onneksi ei ollut kovinkaan uusi juttu mulle lähteä postiauton rattiin, koska olin jo kerran aikaisemminkin ajanut postiautoa, tosin vanhaa sellaista. Se tosin oli Toyota Corolla, mutta ei paljoa eronnut Volkswagenista (Transporter/Caddy), jolla nykyään ajan. Yksi asia mitä tässä ammatissa oppii arvostamaan, on automaattivaihteisto, monen muun asian lisäksi. Ja jos on tuore ajokortti, saa ajokokemusta myöskin, esimerkiks mä opin hahmottamaan pelkkiä sivupeilejä käyttämällä auton mittasuhteet (ajan Transporterilla enimmäkseen) ja peruuttamaan sillä lailla, ettei paljoa tarvitse vekslata, paitsi sitten ahtaissa paikoissa.

Moni voi väittää sanomalehdenjakoa tylsäksi työksi, mutta ne, jotka väittävät moista, eivät tiedä kaikkea. Nimittäin oman jännityksensä tähän työhön tuo lehtien saapumisajan venyminen, sääolosuhteet sekä tietenkin autojen kunto. Nimittäin lehdet saattavat olla myöhässä, autosta ikkunan kytkin tai muu vastaava rikki, tai sitten kelit on niin liukkaat, että saa ajaa autoa kieli keskellä suuta. Tässä Marras-Joulukuun aikana ollut pari kertaa niin liukasta, että on tosiaan saanut ajaa kieli keskellä suuta, koska postin autoissa on liukastumisenesto (vai millä nimellä sitä nyt kutsutaan), jonka pitäisi auttaa renkaiden pidon kanssa. Mutta eihän se auta, jos on tie on peilijäässä, tai tien pinnassa on mustaa jäätä. Pari kertaa meinannut auto lähteä käsistä, kun on ollut liian liukasta, mutta onneksi olen saanut auton pidettyä hallinnassa. Muutamaan otteeseen tainnut takana ajavaa huvittaa tai hirvittää, kun paku heiluu kaistalla puolelta toiselle sellaset pari minuuttia, eikä liikenteen jakajaan ole renkaasta kuin muutama sentti väliä. Transporterin ESP ja Caddyn ASR kyllä reagoivat eri tavalla, johtuneeko siitä että erikokoinen auto kyseessä. Kumpikin on tosin yhtä helppo saada lopulta hallintaan, kunhan vain renkaat ovat saaneet tarpeeksi pitoa. Omalla kohdallani tosin yhtenä yönä hirvitti, että kaatuuko Transporter kyljelleen, koska oli sen verran liukasta muutamassa mutkassa, että oli vaikeuksia pitää auto hallinnassa. Sen jälkeen kun itse on kokenut nämä sanomalehdenjaon jännittävimmät puolet, kukaan ei voi sanoa tätä hommaa tylsäksi.

Eräs työkaverini totesi tällä menneellä viikolla, kun odottelimme Keravan postilla lehtiä, että

En suosittelisi tätä ammattia kenellekään sun ikäiselle. Vaikka tää onkin helppoa, tää on silti aika rankkaa. Että mielummin käytte koulua ja meette johonkin parempaan ammattiin.

Ei hän ihan nyt noin sanonut, mutta suurin piirtein. Siihen totesin, että tämä on vain ns. välivaihe, ennen kuin lähden takaisin kouluun, koska en oikein vieläkään tiedä mihin ammattiin haluaisin kouluttautua. Vaihtoehtoja olis näillä näkymin kaksi; kiinteistönhuolto ja varasto. Mutta täytyy miettiä sitä kouluunmenoa uudestaan sen jälkeen kun nämä hommat loppuvat.

Tuohon helppoon, mutta rankkaan hommaan palatakseni, mulla on yksi esimerkki kerrottavana: nimittäin yks mun kaveri tuli mun avuksi tossa Marraskuun puolivälin jälkeen, ja jaksoi tätä hommaa viime viikkoon asti. Ei tainnut kaveri kestää yötyötä, jota mainosti aika monelle ihmiselle. Ikävää, että ne ihmiset joutuivat pettymään. Viime viikko meni pipariks mulla lähinnä juuri sen takia, että tämä kaveri jättäyty yhtäkkiä pois töistä. Nukuin parina yönä pommiin, ja muutenkin työnteko hidastui ihan pirusti siitä, mihin mä olin jo kerennyt tottua, kun kaikki piti tehdä yhtäkkiä itse. Toivottavasti nyt ei oo mennyt ihan plörinäksi nää mun hommat, ku esimies ei ollu kovin tyytyväinen.

Nyt tuli aika pitkä postaus, ja aika paljon asiaa. Toivottavasti jaksoit lukee.

Seuraavaan kertaan!

X: Asiat, joita ei vaan voi korjata…

Olen tässä 21 vuoden aikana tehnyt paljon asioita, jotka mä haluaisin korjata, tehdä toisin ja toivoa et tulevaisuus olis paljon valoisampi. Se on vain mahdoton tehtävä. Monet näistä asioista olen saanut anteeksi, mutta en kuitenkaan pysty antamaan niitä itselleni anteeksi. Se on mahdotonta, koska mul on huono itsetunto, ja jotkut tapahtumat ja ihmiset muistuttavat niistä edelleen. Tapahtumat eivät voi asialle mitään, mutta kukaan ihmisistä ei edes tunnu tajuavan, että kuinka helvetisti se sattuu, ku mä joudun kelaamaan samoi asioita yhtenään uusiks. Tuntuu, kuin se olis kohtalon ivaa tai jotain.

Mä en voi sille mitään, että ne asiat on tapahtunu, koska mä en pääse ajassa taaksepäin. Ajoittain mua oikeesti rassaa, et mä en pysty antamaan itselleni anteeksi, mutta mä en tiedä mitä mun pitäis tehdä sen asian eteen, et pystyisin antamaan itselleni anteeks. Mun luonne ei kuitenkaan salli mun itsetunnon parantamista, koska lopulta se johtais siihen et musta tulis se itsevarma idiootti jonka roolia mä esitän. Sen jälkeen kaikki pitäis mua itserakkaana kusipäänä ja lopulta se johtais siihen et mä olisin yksin. Nykyään mä viihdyn kyl paremmin yksin, koska silloin mun ei tartte käydä niitä asioita läpi, jotka on mulle vaikeita. Kaverit ei ees huomaa miten mä reagoin, ku ne tekee jotai joka muistuttaa mua jostain, tai muistelee jotain menneit mitä mä oon tehny. Ne vaa sanoo ”älä nyt oo tollanen” eikä oo sillee ”mikä sulle tuli?” tai vastaavaa. Mä ihmettelen et mihin ne oikeet ystävät on hävinny. Tosin, eipä mulla sellasia oo täs Keraval ku ehkä yks.

Ensimmäisenä näistä asioista, joille mä en oikeasti voinu yhtään mitään ja joka ei riippunu musta, tai jostain mitä mä oon tehny, voisin mainita koulukiusaamisen, jota mä jouduin kestämään eri muodoissa ekasta luokasta lähtien. Sehän ei koskaan oo kiva kokemus, mut se on sit vaikuttanu muhun sil taval etten ees tunne itteäni. Tuntuu kuin en olis koskaan tuntenutkaan. Nykyään mä en tiedä kuka mä olen, olenko mä oma itseni, vai peilikuva siitä, mitä ulkomaailma haluaa mun olevan. Viimeset 4 vuotta ainakin mul on aina ollu joku rooli päällä, koska musta tuntuu et mä oon onnistunu skippaamaan sen kohdan mun elämästä, jolloin etsitään sitä omaa identiteettiä. Mulla on nimi, mutta ei elämää. Olen toisinsanoen hukassa. Käyn töissä, ryssin omat ihmissuhteeni sen takia, koska mä hämmennyn lopulta siinä kohtaa ku pitäs tietää kuka mä oon. Vähän hankalaa tosin, ku esittäny aina jotain roolia. Ja tunnen ainaki 2 ihmistä jotka väittävät tuntevansa mut. Ongelmana vaan on se, et nää kyseiset henkilöt ei tunne ku yhden mun rooleista. Miten siinä vaiheessa voi sanoa tuntevansa mut?

Toisena on sitten nää mun virheet, mitä on tullu tehtyä. Ja niitähän on pitkä litania. Niistä mä en viitsi kovinkaan yksityiskohtaisesti kertoa, mutta sanottakoon näin, että niihin liittyy väkivaltaista käytöstä naisia kohtaan, ja muuta niin hävettävää, että oon yrittäny kolmesti riistää hengen iteltäni. Seuraavaks varmaan joku kysyy, ”miksi?”… Vastaus: koska kukaan ei pysty auttamaan mua. Mä olen vissiin ikuisesti hukassa. Mä oon oikeasti yllättyny, jos mä joku päivä löydän sen ihmisen näiden roolien keskeltä, joka mä oikeasti olen. Tällä hetkellä suuret todennäköisyydet ovat, että mä en tunne itseäni edes kuolinvuoteellani, en löydä itelleni koskaan vaimoa, enkä tuu saamaan jälkikasvua.

Ensimmäinen askel itteni tuntemiseen vois tietenkin olla, et antaisin itelleni anteeks sen, et oon käyttäytyny väkivaltaisesti naisia kohtaan, ku oon kuitenkin saanu sen anteeks jo niiltä naisilta. Toivotonta? Ehkä. Sit toinen vois olla, et pääsisin yli siitä, et mua on kiusattu koulussa. Se on todellakin toivotonta, koska mua kiusataan tavallaan edelleen. Haukutaan ”läpällä”, heitellään tavaroilla ”läpällä”, ja kutsutaan sellasella lempinimellä, josta mä en tykkää. Miksi mä en sano tai tee mitään vastaan? Koska mä oon väsyny siihen et mua ei kuunnella. Mun pitäs hakata kaikki teholle ennen ku ne uskois. Se taas on mahdotonta, koska fyysisesti mä en pärjää käytännössä muille ku itteeni pienemmille ja heikommille. Toisekseen, mä en ole väkivallan kannalla. Muahan nyt on pitkin mun nuoruutta heitelty ku jotain koripalloa, mut mä oon sit vastannu siihen poliisin kautta. Ja mut on kasvatettu silleen, et väkivalta ei ole ratkaisu.

Toinen askel… No. Sitä en vielä tiedä.

Helsingin Sanomien evoluutio

Tänään tulin töissä kironneeksi (jo ties kuinka monennetta kertaa) Helsingin Sanomat alimpaan helvettiin. Ja miksi? Koska viikossa on tasan kaksi (2) päivää, jolloin voisin paljon mielummin jakaa vaikka Metroa ja Varttia Helsingin Rautatieasemalla, kuin Helsingin Sanomia. Nimittäin Perjantai ja Sunnuntai. Nyt varmaan mietit, että miksi? No, kerron syyn.

Koska, juuri noina kyseisinä päivinä ne on niin hemmetin PAKSUJA! Esimerkiksi Keski-Uusimaa on viikon jokaisena päivänä vähintään puolet ohuempi ku Hesari, tosin se onkin paikallislehti. Mietinpähän vaan, että minkä takia Perjantaisin pitää tulla HS Nyt, josta näkee etukäteen kaikki viikon tv-ohjelmat, keikat, teatteriesitykset ynnä muut vastaavat, koska ne löytää netistäkin. Ja miksi Sunnuntaihesarissa pitää olla niin paljon “asiaa”? Mulle riittää kotimaan ja ulkomaan uutiset, sarjakuvat, mielipideosasto ja tv-ohjelmat. Aika vänkä (ja ehkä pienellä kehittelyllä myös toteutuskelpoinen) idea olis sellanen lehti, jonka sisällön voi itse päättää sen mukaan mitä haluaa lukea, ettei sit esim. puolet lehdestä menis hukkaan.

Mutta nyt siihen itse asian ytimeen, eli Helsingin Sanomien evoluutioon:

Hesarilla on 7 kehitysvaihetta, jotka ovat seuraavanlaiset:

1. Maanantai: Ei mitään uutisoitavaa… Vielä. (Lehti on ohuimmillaan)
2. Tiistai: No nyt alkaa olemaan juttuakin, enköhän mä tästä liho.
3. Keskiviikko: Asiaa on vaikka muille jakaa, mutta ei vieläkään tarpeeksi.
4. Torstai: kts. ylempi
5. Perjantai: Viikonloppu. Tiedonnälkäisille tulee kaveriksi vielä Nyt –liite.
6. Lauantai: Ei Perjantaina tapahtunu mitään jännää…
7. Sunnuntai: Nyt on mielipiteitä, kirjaroskaa, kuolleita, naimisiinmenneitä, vastasyntyneitä ja muuta turhaa roskaa. Paksuus vastaa viikon paikallislehtiä, eli toisinsanoen Sunnuntaihesari = koko viikko yhdessä paketissa.

Harmi, etten omista kunnon kameraa, että voisin tehdä vertailun. Ensimmäistä peittojakelua odotellessa… Kunhan se ei osu Perjantaille tai Sunnuntaille, niin kaikki on hyvin.

Ja toinen asia on nää pirun postiluukut… Kuka keksi laittaa ne PYSTYSUORAAN ja MILLOIN tämä tapahtui? Tosin, se on ihan sama onko se vaakasuorassa vai pystysuorassa, Keski-Uusimaa on aina yhtä v-mäinen laittaa siitä pirun luukusta sisään, ku se pitää ensin rullata kasaan ja sitte vasta laittaa…

IX: Vitutus ja tupakoinnin lopettamiskampanja

Tämänkertainen blogipostaus onkin kaksiosainen, koska asiaa on ja paljon. Joten aloitetaan.

IX pt. I: Vitutus

Vitutus, mikä ihana tunne. Ja paskat. Tai mistä mä sen tiedän, jos joku tykkääkin vitutuksesta. Itse en henkilökohtaisesti. Ja miksi mua vituttaa? Siihen löytyy syy eräästä kusipäästä, joka ei ymmärrä yhtään mitään, vaan jaksaa jankuttaa et mä oon lapsellinen ja et mun syyt onkin oikeesti tekosyitä, vaikka asiahan ei näin ole.

Yksi kysymys teille lukijoille: Onko teidän mielestä “en mä tänää jaksa” ja “mun kämppä on nii paskanen etten haluu sinne ketään ylimääräsiä” tekosyitä?

Tämän kyseisen kusipään mielestä on. Eikä ota paksuun kaaliinsa, että asia on oikeasti näin. Oli kyl lähellä ettei saanu turpaansa, et oli sen onni et mul oli kaks työyötä peräkkäin. Ja sit ku se viel alko pätemään mulle asioista, joista se ei oikeesti mun kohalla tiedä paskaakaan, tuli viel mun ja yhen naispuolisen ihmisen väliin valehtelemal sille asioit musta. Tai sen mielestähän ne ei ollu valeita, vaan totuuksia musta. Hah, sanon minä. Kukaan ei tiedä täyttä totuutta musta, vaik oliski tuntenu ties kuinka kauan, ja enköhän mä itse osaa kertoa tälle kyseiselle naispuoliselle ihmiselle kaiken itsestäni, se on sitten hänen päätettävissään, uskooko mua vai tätä kusipäätä. Jotenkin vaan tuntuu et tää kusipää haluaa pilata kaikkien muiden tapaan mun rakkauselämän. Tai toinen vaihtoehto on, et se haluaa viedä tämän naishenkilön mun nenän edestä, vaikka sanoikin tässä taannoin, ettei ole kiinnostunut hänestä.

IX pt. II: Tupakoinnin lopettamiskampanja

Päätin tuossa viime viikonloppuna lopettaa tupakoinnin. Kaikki tupakointiin normaalisti menevät rahat säästän ryyppäämiseen, ettei tarttis kaverin kans joka kuukaus miettiä, et mistä sais rahaa olueen. Ja kuitenkin, kun 15€ menee viikossa tupakkaan, kuukaudessa se tekee 60€ säästöt, ja sillä nyt kustantaa ainakin kahen, ellei jopa kolmen kuukauden oluet, kun kerran kuukaudessa juo. Riippuen tietenkin kuinka monta konttia ostaa kerralla. Jos kumpikin juo 24 olutta, se tekee about 40€/kk riippuen kontin hinnasta. Silti siinä säästää sen 20€, joka normaalisti menis viikon röökeihin. Ja tietenkin ne oluesta ylijäävät rahat menevät säästöön esim. ruokaa varten. Täytyy katsoa, miten tämä systeemi toimii, että tarvitseeko tehdä hienosäätöä vai toimiiko tällaisenaan. Toivottavasti ei tarvitse tehdä hienosäätöjä, koska tän systeemin pitäis toimia sellasenaan miten oon tän ajatellu. Tosin, työyöt tuottaa ongelmia, koska silloin tekee eniten mieli polttaa. Saas nyt nähä, pitäiskö sen verran höllentää et ostais töihin tupakkaa ja muuten olis ilman, kuitenkin jos saan pidettyä itteni kurissa, niin kaiken järjen mukaan pian ei pitäis enää edes tehdä mieli tupakkaa. Saa nähä miten käy.

VIII: Väsyttää-Ei väsytä

On se kumma. Mua on viimeset pari tuntia väsyttäny, mutta uni ei oo tullu. Kai se johtuu tästä mun työstä, kun oon tottunu valvomaan yöt ja nukkumaan päivät. Ja kaikenlisäks mul on kamala nälkä. Nyt ei kyllä oo yhtään sellanen olo et olis mukamas jotenkin terveelliset elämäntavat. Valvomisen (tai siis unettomuuden, koska nyt on vapaayö) mä vielä ymmärrän, mut en nälkää. Koko päivän ollu hirvee nälkä vaik syöny 3 pussia nuudeleita ja yhen pitsan. Jauhelihan ja makaronin pitäs kestää 3pv, saas nähä kestääkö.

Ja huomenna on sitten hieno päivä (ainakin toivottavasti), koska on mun synttärit (täytän 21, jippii!). Eli toivottavasti kaikki menee nappiin. Rahaa tulee jonkun verran synttärilahjaksi, mut sitä tulis enemmän kunhan saisin toimeentulotukihakemuksen toimitettua ja vietyä konttorille selvityksen noista mun työpäivistä, ne kun jäi viime viikkoa varten toimittamatta. Eli tämä viikko on rahaviikko, ainakin toivottavasti kaikki rahat tulis tällä viikolla, koska melkein 900€ maksettavaa.

Takas aiheeseen. Mä en voi käsittää miks mua väsyttää, ku mä istun koneel mut heti ku mä poistun koneelta ja meen sänkyyn, mua ei väsytä sit yhtään. Tai ainakaan uni ei tuu. Mä vaa jään kelaa asioit ku haukotus haukotuksen perää kiusaa, mut silti mitään ei tapahu. Rasittavaa. Mutta joo, kuten jo aikaisemmin totesin, niin vika saattaa olla siinä, että oon tottunu valvomaan yöt ja nukkumaan päivät, kiitos töiden. Voisin ehkä harkita päivätöihin vaihtoa, mutta se taas vaatisi tottumista uuteen unirytmiin, vaikka mä en tässä nykyisessäkään näe mitään vikaa. Mitä nyt vapaaöinäkin valvoo mut se nyt on pientä.

Tähän loppuun voisin linkittää videon, joka sopii tämän yön tunnelmiin.

PS. On muuten pirun hyvä biisi.
PPS. Oli muuten tän blogin ensimmäinen postaus missä on kuva tai video.

Hurts, ylimääränen työyö ja syntymäpäivälahjakriisi

Muutama päivä onkin jo vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta, joten lienee korkea aika päivitellä. 🙂

Eli, kävin tuossa eilen illalla katsastamassa Hurtsin Monikan ja Tiitun kanssa Helsingin jäähallissa. Lämppärinä oli Manboy, ja kummatkin oli sillee semihyviä, ei paskoja mut ei sillee tajunnanräjäyttäviäkään. Keikan jälkeen sit takasin himaa pariks tunniks ja töihin. Tosin, oli vapaayö. No joo, ei voi mitään. Tänä yönä sit jätetään työnteko väliin. Huomenna pitäis tulla informaatioo sit et miten mä teen töitä nyt tästä lähin, ku toi tuuraus loppu. Ja palkkaki pitäs saada.

Mä oon muuten huomannu, nyt kun on päässy työn makuun ni ei näistä vapaapäivistä nauti oikein. Tulee tylsää, kun ei oo mitään tekemistä. Sen jälkeen ku heräsin (eli tos 15-16 välil) en oo mitää muuta tehny ku syöny, datannu ja kuunnellu musaa. Mutsikin soitti tossa ja kyseli mun syntymäpäivälahjatoivetta.

Niin, mul on Tiistaina synttärit. Ja kauhee synttärilahjakriisi. En tiiä mitä mä tarttisin. Must tuntuu et mul on jo kaikkee. Hesaria ja Keski-Uusimaata en kerkee lukemaan ja saan ne muutenki työn kautta ilmaseks, joten niitä en tartte… Oikeesti, tää on ihan hirveetä. (Joo, mä kuulostan joltai teinitytölt nyt, mut ei voi minkää) Kait mä sen ajan kanssa huomaan, mitä tartten. Mummolta tulee rahaa tässä viikolla, ja sit pitäs viel tulla palkka ja toimeentulotuki, kunhan saan ne huomen hoidettua. Sit ei luulis enää olevan rahasta puutetta ainakaa vähään aikaan, mut mun kulutustottumukset huomioonottaen oon jo kahen viikon päästä peeaa. Muutenkin noita laskuja kasaantunu aika hyvin.